Keravan Urheilijat järjestää neljättä kertaa perättäin sisäsoudun SM-kisat maratonmatkalla ensi viikonloppuna. Kisanäyttämönä perinteisesti Keupirtin venevaja. Ergomaraton on sisäsoutukauden päätöskilpailu, jossa ratkeaa myös sisäsoutuliigan mestaruus.
Tapahtumaan on ilmoittautunut ennätysmäärä osallistujia, yhteensä 68. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna on noin 20%. Ensimmäiset startit ovat lauantaiaamuna klo 9 ja siitä eteenpäin soudetaan tauotta sunnuntai-iltapäivään saakka. Katso lähtölistat täältä >
Kisa järjestetään ensimmäistä kertaa avoimena, mukana on soutajia myös Virosta ja Englannista. GrandSlamiin eli voittoon kaikissa oman sarjan sisäsoudun SM-kisoissa on mahdollisuus kolmella soutajalla: Marika Laaksosella, Leila Mainiemellä ja Markku Henrikssonilla.
Markku soutanut 50v kevyissä SE-ajan kaikilla matkoilla tänä talvena. Pystyykö Keravan kolmikko Pentti Soini, Pertti Syrjälä ja Pentti Vepsäläinen haastamaan Markun kotikisoissa? Kyseisen sarjan voimassa oleva SE on Keravan Urheilijoiden Taisto Ylösellä kymmenen vuoden takaa.
Naisten 40v sarjassa Jouteleen Marika Laaksonen on jättänyt Keravan Urheilijoiden Anne Lehtosen kolmesti hopealle, miten käy päätöskisassa?
Keravan Jari Heikkilä aikoo soutaa viidennen kerran yli 24 tunnin suorituksen, rikkoutuuko 300km raja tänä vuonna?
Mukana myös Rion olympialaisiin tähtäävä Nesteen Soutajien Joel Naukkarinen. Tulokset, tunnelmia ja kuvia julkaistaan tällä sivustolla viikonlopun ja alkuviikon aikana sekä Keravan Urheilijoiden soutujaoston Facebook-sivustolla. Paikka: Keupirtti, Kerava Ahjo, Saviniementie/Talmantie Saapumisohjeet > Tervetuloa seuraamaan kisaa ja nauttimaan kisakahvion antimista!
|