2011
Odotetut maailmanennätykset syntyivät ergosoutukisoissa Keupirtillä Keravan Keupirtillä soudettiin viikonloppuna ergon SM-titteleistä. Keravan Urheilijoiden järjestämässä kisassa taso oli todella kova, sillä siellä tehtailtiin kaksi uutta maailmanennätystä ja yllettiin useisiin Suomen ennätyksiin. Ergomaratonilla oli yli 40 soutajaa ja heistä peräti 12 naisia, mikä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin ergomaratonin yhdeksänvuotisen historian aikana. Kisat olivat onnistuneet ja soutajilta saatu palaute pelkästään positiivista. Toki joitain toiveitakin tuli ja ensi vuoden kisoja kehitetään palautteen perusteella. Moni nainen olisi esimerkiksi ollut valmis soutamaan myös maratonin puolikkaan sijasta. Lauantain parhaan ajan souti Timo Rinne 2:36.26.0. Kevyen avoimen vei nimiinsä Evijärven Aimo Sironen SE-ajalla 2:37.51.9, 30v avoimessa Toni Pyykkö kellotti uudeksi SE-ajaksi 2:36.58.0. Vielä viime vuonna Keravan Urheilijoita edustanut, olympialuokan veneisiin ja sen myötä SMARKiin siirtynyt Crister Nyberg veti maratonin sekä lauantaina että sunnuntaina. Molempina päivinä hän ylitti vain 2 h 40 min haamurajan vain muutamalla minuutilla. Lauantain kovimmista naisten tuloksesta vastasi Mikkelin Soutajien Minna Karppinen jääden puolimaratonilla ainoastaan 50 sekuntia ME-tuloksesta. SE tuloksella kuitenkin irtosi. Myös yli 50-vuotiaiden kevyessä sarjassa onnistuttiin SE:n arvoisesti, kun Leila Mainiemi taisteli loppuun asti pakaran kramppaamisesta huolimatta. Samoin Jouteleen Maija Virta kellotti 40L sarjan SE-ajan kevyen oloisesti. Puolimaratonilla kisanneita alle 20-vuotiaita miehiä oli mukana vain kaksi, mutta kisa yltyi silti mielenkiintoiseksi. Voittoon ergonnut Kouvolan soutajien Joel Naukkarinen otti itselleen SE:n ajalla 1:19.50,9, ja kiritti Tapio Soinin vanavedessään ”maaliin” vajaat kaksi minuuttia myöhemmin. 18-vuotiaalla Naukkarisella ergoharrastus on varsin tuore tuttavuus, kun taas ikätoveri Soini on ehtinyt ergota jo useita vuosia. Sunnuntain päälähdössä Valkealan soutukone Antti Varis kellotti avoimen 50v ME- ajaksi 2:29.47,9. Maailmanennätys ei tullut yllätyksenä, sillä Varis kertoi harjoitelleensa tosissaan: viimeisen puolen vuoden aikana mies on vetänyt maratonin yli kaksikymmentä kertaa ja kellottanut viikonloppuna syntynyttä aikaa parempiakin tuloksia. Ergomaratonin toisesta ME-noteerauksesta vastasi Keravan Urheilijoiden Jari Heikkilä 24h soudussa. Hän ergosi vuorokauden aikana reilut 277 kilometriä, joka on 6 km parempi kuin seurakaverin ja ergomaratonin isän Pentti Soinin neljä vuotta vanha ennätys. Tämä oli Jarin kolmas perättäinen 24h soutu, mutta miehelle se ei vielä riitä. Tulokset kokonaisuudessaan: http://www.ergomaraton.fi/tulokset/ |
|